Loppupuheenvuoro – Tero

Ja niin on studio ohitse!

OLO-sessiot olivat ihan uudenlainen tapa käydä läpi uusia asioita. Alkuhankaluuksien (niin mitä meidän pitäisi tehdä?) jälkeen ryhmätapaamiset olivat ihan kivoja; itselläni ainaakaan ei ollut mitään stressiä ryhmästä, asiat otettiin varsin rennosti. Ehkä liiankin rennosti järjestäjien mieleen, arvelen ma, mutta parempi olla mukavempaa kuin oppia hitusen enemmän ja ahdistella viikottaista tapaamista.

Tärkeimmät asiat sessioilta oli jo suurinpiirtein tiedossa. Ei kurssi tietenkään pelkkää kierrätystavaraa ollut, sillä tulee kuitenkin nyt mieleen esimerkiksi MVC, mikä tavallaan oli tiedossa mutta tavallaan ei. Kuten palautelappuja täytettäessä viimeisellä kokoontumisella todettiin, ei ollut mitään absoluuttisen turhaa asiaa jonka olisi voinut kokonaan jättää pois. Tai noh, Platon

Tehtävissä oli tekemistä. Ensimmäisestä (nollannesta) jäi tosin vähän karvas maku, kun oma liiankin verboosi miellekartta ei ollut ihan assarien mieleen. Ja “ensimmäisessäkin” meni ensimmäisellä kertaa ohi tehtävänannon painotus UML-kaavion esseeosuudesta, joka ei siis ollut tarpeeksi verboosi. Toinen tehtävä oli jännä kohinasimuloinnin ja virheeneston kanssa, ja kolmas tehtävä… kolmas tehtävä oli sitten jotain. Kuvien filtteröinti oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista, vaikka tämä vähän “kokenutkin” koodaaja löysi monta mutkaa matkasta. Sokoban-klooni oli itselleni vähän turhan raskas, kun päätin että seinien tulee sovittautua vieressä olevien seinien perusteella! eikä kunnia antanut perääntyä. Voi niitä konditionaaleja ja match-caseja. Huh huh. Viimeinen kierros, pelikokoelma, tämä “tee tämä, ja tee se miten tahdot” ultimaallinen taitojen osoitus. Eh, täytyy tunnustaa että vika kierros ei ole ihan vielä valmis, mutta on ihan hyvä idea antaa vapaat kädet opiskelijalle, ja mikäs sen parempi (oikeasti) harjoitus kuin koodata muutama tuttu peli itse.

Loppujen lopuksi, vaikka kurssin huomaa olevan uusi ja sen kanssa on ollut vähän sähinää (ne irc-logit ovat viihdyttävää luettavaa jos osaa tilanteesta irtautua), en voi väittää etteikö kurssi ole ollut minulle hyödyksi. Kiitän kaikkia jotka ovat tässä olleet mukana.

Joten! Hyvää joulua ja aivan loistavaa uutta vuotta!

 Tero Saaristo

Advertisements