Loppupuheenvuoro – Tero

Ja niin on studio ohitse!

OLO-sessiot olivat ihan uudenlainen tapa käydä läpi uusia asioita. Alkuhankaluuksien (niin mitä meidän pitäisi tehdä?) jälkeen ryhmätapaamiset olivat ihan kivoja; itselläni ainaakaan ei ollut mitään stressiä ryhmästä, asiat otettiin varsin rennosti. Ehkä liiankin rennosti järjestäjien mieleen, arvelen ma, mutta parempi olla mukavempaa kuin oppia hitusen enemmän ja ahdistella viikottaista tapaamista.

Tärkeimmät asiat sessioilta oli jo suurinpiirtein tiedossa. Ei kurssi tietenkään pelkkää kierrätystavaraa ollut, sillä tulee kuitenkin nyt mieleen esimerkiksi MVC, mikä tavallaan oli tiedossa mutta tavallaan ei. Kuten palautelappuja täytettäessä viimeisellä kokoontumisella todettiin, ei ollut mitään absoluuttisen turhaa asiaa jonka olisi voinut kokonaan jättää pois. Tai noh, Platon

Tehtävissä oli tekemistä. Ensimmäisestä (nollannesta) jäi tosin vähän karvas maku, kun oma liiankin verboosi miellekartta ei ollut ihan assarien mieleen. Ja “ensimmäisessäkin” meni ensimmäisellä kertaa ohi tehtävänannon painotus UML-kaavion esseeosuudesta, joka ei siis ollut tarpeeksi verboosi. Toinen tehtävä oli jännä kohinasimuloinnin ja virheeneston kanssa, ja kolmas tehtävä… kolmas tehtävä oli sitten jotain. Kuvien filtteröinti oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista, vaikka tämä vähän “kokenutkin” koodaaja löysi monta mutkaa matkasta. Sokoban-klooni oli itselleni vähän turhan raskas, kun päätin että seinien tulee sovittautua vieressä olevien seinien perusteella! eikä kunnia antanut perääntyä. Voi niitä konditionaaleja ja match-caseja. Huh huh. Viimeinen kierros, pelikokoelma, tämä “tee tämä, ja tee se miten tahdot” ultimaallinen taitojen osoitus. Eh, täytyy tunnustaa että vika kierros ei ole ihan vielä valmis, mutta on ihan hyvä idea antaa vapaat kädet opiskelijalle, ja mikäs sen parempi (oikeasti) harjoitus kuin koodata muutama tuttu peli itse.

Loppujen lopuksi, vaikka kurssin huomaa olevan uusi ja sen kanssa on ollut vähän sähinää (ne irc-logit ovat viihdyttävää luettavaa jos osaa tilanteesta irtautua), en voi väittää etteikö kurssi ole ollut minulle hyödyksi. Kiitän kaikkia jotka ovat tässä olleet mukana.

Joten! Hyvää joulua ja aivan loistavaa uutta vuotta!

 Tero Saaristo

Lopuksi

Nyt se sitten alkaa olla viimeisiä taputteluja vaille valmis, Studio 1 -kurssi nimittäin. Ei voi muuta sanoa kuin, että “Huh, huh!”. Tuohon kiteytyykin päällimmäiset tuntemukseni kurssin suorittamisen jälkeen. Vaikka tuosta lausahduksesta varmaan moni päätteleekin, että olen helpottunut kurssin ollessa ohi, niin toisaalta hyvillä mielin todeta oppineeni kurssilla todella paljon ohjelmoinnista, ja siksi tästä kurssista jäi minulle hyvät fiilikset. Haluan nyt heti kiittää ryhmäni jäseniä ja assaria Johannesta yhteisistä OLO-hetkistä. Teidän kanssa oli mukava oloilla ja suorittaa kurssia!

Ensimmäisissä OLO-tapaamisissa ei kukaan oikein tiennyt, miten ryhmissä pitäisi työskennellä ja mitä ylipäätänsä kurssilta olisi saattanut odottaa. Tämän tiedon puutteen tuoman alkuhämmennyksen voitettuamme, ryhmässämme syntyi joka viikko hyväntuulista ja vilkasta keskustelua silloisella hetkellä työn alla olleista aiheista. Itselleni, ohjelmoinnin vasta-alkajalle, moni asia oli ja on edelleen tietotekniikan osalta uutta ja vierasta, mutta pyrin OLO-sessioissamme imemään mahdollisimman paljon tietoa itseeni, ja mielestäni siinä hyvin onnistuinkin. Ryhmämme vanhemmat ja muutkin tietoteknisesti tietävämmät jäsenet pitivät kyllä huolen siitä, että sain joka viikko uutta tietoa muistiini. Vaikka informaatiotulva olikin OLOjen osalta suuri, ei tiedon janoni hiipunut silti yhtään, sillä alan kiinnostavuuden kautta uutta, ja välillä myös vähän hämmentävää asiaa oli mielekästä oppia. Harmittavaa oli, että OLO-ryhmämme jäsenten määrä kutistui kursin edetessä lopulta puoleen alkuperäisestä vahvuudesta. Ryhmän koon pieneneminen aiheutti keskusteluiden monipuolisuuden katoamista ja sen, että OLO-tapaamisiin valmisteltavat esitykset muuttuivat jokaisen osalla aihealueiltaan laajemmiksi, minkä seurauksena moneen asiaan saatiin vain pintaraapaisu.

Suurimman osan kurssin suorittamisen vaatimasta ajasta veivät OLOjen sijaan kuitenkin itse harjoitustyöt, joiden tekeminen tuotti ainakin itselläni välillä harmaita hiuksia, kun kaikki tehtävänannot eivät olleet aivan sieltä selkeimmästä päästä. Olisin toivonut ehkä vähän aloittelijaystävällisempää ohjeistusta tehtävien osalta, mutta varmasti tämän kurssin tarkoituksena oli osoittaa ja totuttaa opiskelijat siihen, että työelämässäkään asiakkaan ohjelmalle antamat kriteerit ja ohjeet eivät aina ole yksiselitteisiä. Itse opin sen tämän kurssin myötä, sillä samaan aikaan Studion kanssa rinnakkain suoritetulla Ohjelmointi 1 -kurssilla kaikki asiat selitettiin kädestä kiinni pitäen, jotta myös tällaiset ohjelmointitaidoiltaan vajavaiset opiskelijat ymmärtäisivät käsiteltävät asiat. Se peruskurssin tarkoituksena onkin ja hyvä niin, joten siihen verrattuna tämä Studio 1 oli kuin toiselta planeetalta tempaistu. Tämä kurssi oli nimittäin vaikeustasoltaan ja työmäärältään täysin omaa luokkaansa, jos sitä vertaa muihin tähän mennessä suorittamiini yliopistokursseihin.

Harjoitustöiden osalta ensimmäisen kierroksen UML-kaavion sisältö ja merkitys ohjelmoinnissa eivät vieläkään ole hahmottunut minulle aivan kokonaan. Tämän lisäksi myös kolmannen kierroksen filtterit tuntuivat aluksi ylipääsemättömän vaikeilta toteuttaa, ja koodaamista ei yhtään helpottanut heti tehtävänannon alussa käsitelty Fourier-muunnos, joka tuntui täysin heprealta. Tähän kierrokseen kului minulla varmasti eniten aikaa muihin tehtäviin nähden, luukun ottamatta kurssin päättänyttä grande finaalia, johon oli aikaisemmista kierroksista poikkeavasti annettu aikaa kolme viikkoa ja jonka pisteytys myös erosi muista tehtävistä. Tuota kuudennen kierroksen peliohjelmointia oli mielestäni ehdottomasti hauskinta ja mukavinta tehdä, sillä siinä pääsi työstämään graafista käyttöliittymää sekä ilmettä koodin kautta ja oman työn tuloksen näki heti. Tehtävän toteuttamiseen annettiin myös muutamaa ohjeistusta lukuun ottamatta vapaat kädet, joten edellisten kierrosten tapaan ei tarvinnut tuskailla valmiiden koodin pätkien kanssa. Ohjelmoinnin aloittaminen “tyhjästä” ei kuitenkaan ollut helppoa vasta-alkajalle (minulle), eikä mielestäni sellaista pitäisi edes vielä vaatia tässä vaiheessa opintoja.

Studio- ja Ohjelmointi 1 -kurssilla oli myös havaittavissa ajoittaisia synkronointiongelmia, sillä esimerkiksi silmukat ja GUI käsiteltiin täällä Studiossa ennen kuin niitä oli nähtykään peruskurssilla. Mielestäni asiat olisi ensin pitänyt opiskella peruskurssilla ja vasta sitten soveltaa Studiossa, sillä esimerkiksi silmukat kasvattivat toisen kierroksen koodauksen ja dekooodauksen vaikeustasoa entisestään. Toisaalta niiden käytön opettelu Ohjelmointi 1:ssä tuntui naurettavan helpolta Studion harjoitustyön jälkeen.

Kurssin ehkä yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli yli puolen vuorokauden mittaiset lauantain deadlinea edeltävien perjantaiden koodaussessiot Paniikissa, ja joskus ihan oikeasti paniikissa, kun jokin tehtävän osa ei meinannut aueta. Muutamana perjantaina sessiot venyivät jopa yön yli aamuun, kun deadlinet hengittivät pahasti niskaan. En ollut kuitenkaan ollut yksin tässä tilanteessa, sillä Paniikissa oli myös muita kohtalotovereita, joiden henkisellä tuella jaksoin suorittaa kurssin kunnialla loppuun asti. Yhdessä panikointi lievitti ainakin minun stressiäni tehtävien suhteen, kuitenkaan sitä kokonaan poistamatta. Luulen, että myös kaverini ovat tunteneet osaltaan osin samoin.

Nyt lopulta voin rehellisesti sanoa oppineeni näiden kahden ohjelmointikurssin myötä koodaamaan ainakin perustasolla, sillä ennen elokuista Espooseen muuttoani en ollut kirjoittanut riviäkään koodia, saati sitten kuullut Scalasta, muista ohjelmointikielistä senkin edestä. Tämä Studio-kurssi on konkretisoinut huomattavasti käsitystäni ohjelmoinnista, sillä “oikeassa elämässä” ohjelmointiin ei anneta vaiheittaisia ohjeita, vaan koodin tuottaminen pitää aloittaa puhtaalta pöydältä. Kurssin avulla opin myös todella paljon yleistä tietoa ja vähän enemmänkin tietotekniikasta, jonka takia ylipäätänsä hakeuduin Otaniemeen.

Tähän on hyvä lopettaa, ja lopuksi haluan toivottaa kaikille oikein hyvää, rauhallista ja lämmintä joulua! Etenkin tuota lämpöä tuntuu täällä eteläisessä Suomessa vielä riittävän, mutta toivottavasti jouluksi saadaan pientä pakkasta ja valkea maa! 🙂


Markus Pajari